Entä jos kaikki onkin jo sanottu

Kotimatkalla

Kävelen paljain jaloin

kylmällä asfaltilla

Ja minulla on kasvoillani

Maailman jokainen ilme

Ja mielessäni kaiken oivallus

Mutta samalla kuitenkin ymmärrän

Että kaikki on ehkä jo sanottu

ja se surettaa minua hieman

Tänäkin iltana

Koko maailma on minua varten

Mutten minä silti

Kuulu siinä mihinkään

Enkä minä osaa sanoa sille mitään

Mitä se ei olisi

Jo sadoista suista kuullut

Minä kuulen  äänet ympärilläni

Sekavana sumuna

Ja kaikkein mieluiten

Olisin vaiti

Odottaen sinua,

Joka kuulisit

Minun oman ääneni silloinkin

kun huuleni eivät liiku

Mutta niin kauan

Kuin minun on

Kaikki sitkeästi selitettävä

yrittäessäni ymmärrystä

Minä kyllä puhun

paljon sanoja

Nimeän niillä asioita

Jotka eivät juuri silloin

merkitse minulle mitään

En kai minä muuta voi

Eipä kai meistä kukaan voi muuta

Kuin toimia parhaan ymmärryksensä mukaan

Ja koittaa kouliutua kestämään

Ettei se ymmärrys yleensä

Ehdi kasvaa vielä täyteen mittaansa

Ennen kuin on jo toimittava

Ei kai meistä kenenkään ehkä kannattaisi

Päästää ihan kaikkea

Kulkemaan sydämensä läpi

Sillä toisinaan ne reitit

Pilkkovat palasiksi

Sitä, minkä kautta matkaavat

Ja mitenpä niitä estämään

Kun on itse kirjoittanut kulkuluvat

Mutta entä jos elää arkensa

Yrittäen tähytä yläviistoon

Sen pienen ihmisen perspektiivistä

Jonka jokaiseen intoon

On kätketty

Hänen koko maailmansa paino

Ja olemassaolonsa ymmärrys

Ei kai kukaan meistä muuta silloin voi

Kuin vaistomaisesti rakastaa

Ja ei kai kukaan meistä lopulta

pysty muuta kuin rukoilla

Sinunkin pienen polkusi puolesta

Että osaisi itse oikeudenmukaisuudella

Kestäisi kärsivällisyydellä

Ja luottaisi lempeydellä

Sinun vilpittömyyttäsi vahingoittamatta

Sinun säihkettäsi sammuttamatta

Saamaan sinut tulemaan tutuiksi

Tämän maailman ja elämän kanssa

Ilman että teidän tarvitsisi

Jatkuvasti törmätä toisiinne

Vaan vähitellen verkkaisesti

Monien mutkien muovaamina

Solahtaisitte sopimaan

Oman ainutlaatuisen virtauksenne

Ei kai meistä kukaan

voi lopulta kuitenkaan katua

Että antoi sillä tavalla

sydämensä sinulle mennä

vilkutti perään tietäen

ettei samanlainen sydän ikinä

enää siltä seikkailultaan saavu

sillä sinä olet täyttänyt sen

ääriään myöten pullistelemaan

jollakin niin syvällä

etten minä ikinä sellaista

olisi osannut sinulle opettaa

Jos minä jostakin haaveilen

Jos minä jostakin haaveilen
Niin minä haaveilen arjesta
Aikaisesta kaurapuurosta
marraskuisena maanantaina
Ja perjantain jännittyneestä odotuksesta
Viikonlopusta joka ei huuda täytteekseen
Pelkkiä viikon ylijäämähuolia
Vaan antaa jatkuvalle ajatukselle
Ansaitun tauon

Lauantai-illasta,
Jona railakkaasti
Menen saunan jälkeen suoraan nukkumaan

Jos minä jostakin haaveilen
Niin minä haaveilen siitä,
että uskaltaa lopultakin
Purkaa viimeisenkin muuttolaatikon
Pohjimmaiset unohtuneet esineet

Ja voi antaa osoitteensa pyydettäessä
Varmoin ja vakain äänenpainoin
Tietäen kaukaisimmankin kirjeen
Ehtivän saapua perille
Ilman niitä ainaisia
 postin muuttopalvelun tarroja

Jos minä jostakin haaveilen
Niin minä haaveilen siitä,
Että voin jakaa kanssasi tiskivuorot
Ja katsoa kasvojasi
Kyllästymiseen saakka
Vaivautua väsyneenä
Yrittämään ymmärtää
Älyttömiä asioita
jotka saavat silmäsi syttymään

Siitä kun en osaa sanoa mitään
Mutta voin käpertyä hetkeksi
Sinuun kiinni
Ja tietää
Että lopulta
Juuri tämä arki tässä
On se mistä minä haaveilen

Jos haluaisit minut oppia

Voit tavata minut monessa paikassa

kuitenkaan kohtaamatta

kukapa meistä olisi sama

irrallaan

oman elämänsä kontekstista

voit kuulla pitkään kiteytyneitä ajatuksiani

tajuamatta minkä läpi on täytynyt kulkea

jotta voi sanoa jotakin

tietäen tarkoittavansa 

edes osan siitä todeksi

ja kuinka ehkä hetkellisiltä vaikuttavat

suoraan kohti käyvät sanat

ovat vaatineet lukuisia

hiljaisuuden vuosia 

ja ponnisteluja 

saada vakautta ääneensä

ennen ensimmäistäkään yritystä

käyttää sitä suojaamatta selustaansa

jos haluaisit oppia minut

olisit paikalla 

minun aistimaailmani

ollessa äärimmillään

kun haukon henkeäni 

pakahduttavan kauneuden

tai oivalluksen ääriasennossa

ja hetki on niin täysi

ettei sanoista ja tunteista ole 

sille tarpeeksi heijastuspintaa

jos haluaisit oppia minut

olisit paikalla kun

makoilen illalla peiton alla

silmät vielä juuri raollaan

ja kerron ääneen ajatukseni

poukkeilevana tajunnanvirtana

enkä jätä pois

älyttömintäkään yksityiskohtaa

eikä olisi ratkaisevinta

olisitko samaa mieltä

juuri mistään

mutta haluasit kuitenkin 

sillä tavoin kokonaan

minut ottaa

Jos haluaisit oppia minut

olisit paikalla

kun minuun iskee se 

älyttömin lapsuuden vimma

josta en ole vieläkään suostunut hellittämään

se näkee hetken maailman

potentiaalisina majanrakennuspaikkoina

lumikuningatteren linnakkeina 

tai intiaanien väijyntäpaikkoina

ja silloin olisi kaikkein ratkaisevinta

nauraisitko minulle

vai minun kanssani kaksin

Jos haluaisit oppia minut

olisit paikalla

kun tarvitsen kosketusta

jota vaistomaisesti väistän

vaatien viipyilevyyttä

hautautuneen tunteen 

kaivautua esiin

ja hetkessä jossa

en saisi puhuttua

suullani sieluni sanoja

tietäisit hitauteni

suuren tunteen pyykäistä lävitse

ja luottaisit lukevasi

sanani sitten myöhemmin

ja näkeväsi minusta jotakin

mitä vain kynäni osaa kertoa

Aikuisen asiaton angsti

Tänään minulla

on suuri tunne

tuo salaperäinen seuralainen,

jota minä en vain onnistu

itkulla, naurulla

välinpitämättömyydellä tai kiukulla

saamaan minusta ulos

ja lähtemään luotani sinne

missä on saanut

ailahtelevan alkunsa

tekee mieli painaa
pipo syvälle päähän
ja haistattaa kaikelle
se kaikki mahdollinen
joka ei ole ilmaistavissa
sovinnaisin sanankääntein

ottaa kantaa niin kiivaasti

ettei tarvitse enää edes ajatella
mitä mieltä oikeastaan on

eikä pannu kahvia
ja sata tupakkaa
saa tuota tunnetta
vielä lupaamaan
että se kertoisi minulle
mitä tuleman pitää
ja miksi kaikki tämä
mitä on nyt

nopeimmatkaan liikkeet

eivät sitä eksyttäisi
vaan tulevina päivinä
vain vahvistaisivat sen valtaa
tai hitainkaan odotus
saisi sitä
itseään selittämään
vaan löytämään vain
uusi kryptisiä tulokulmia


ajatus, joka ei suostu mukautumaan
tähän arkiseen rutiiniin
jonka tarkoituksena
on ehkä pikku hiljaa
viedä sitä kohti
mitä kaikki voisi
kerran olla
lopulta
sitten joskus

Minun mieleni mutkittelee

sohii sinne ja tänne
arvojensa ja mielipiteidensä
armottomissa mielettömyyksissä
ja tietää jo menneessään
poikkeavansa siitä
missä on päättänyt pysyä

seisottaa sateessa

selkiyttämässä sanomaansa
eikä silti sano muuta
kuin että tunne on suuri
ja vaikkei se huono ole
on sen kanssa
ajoittain
mahdotonta mahtua samaan elämään

Enkä minä muualla halunnut olla kuin turvassa

Tänään minä tarvitsen sinua

Tasaisen turvallista hengitystä

Lämpimäksi kohoilevaksi muuriksi

Minun ja maailman väliin

Sillä vaikka minä selvitän maailman

Sanoilla itselleni

Eivät minun mieltäni usein

Tarkimmatkaan toteamukset tyynnytä

Juuri tällaisena

sateisen syksyisenä iltana

Minun mieleni on käpertynyt

Kuin pieni apea lapsi

Tiukalle kerällä

oman vartalonsa ympärille

Eikä se osaa kuin heijata

Itseään edestakaisin

Ja vaikka sinä silloin

Kertoisit vakuuttavasti

Tutkittuja tosiasioita

Siitä, miten se tässä ja nyt

On täydellisen turvassa

Ja opastavasti ohjaisit

Jokaisen huolen hallintaa

Ei se lopettaisi heijaamistaan

Sillä eivät sellaiset sanat

Tartu ymmärtämättömään lapseen

Tai vaikka sinä silloin luettelisit

Jokaisen puuhan, jota rakastan

Ja kaiken ihanan

joka on huomenna

Ei minun mieleni kuitenkaan

Hellittäisi heijaamistaan

Sillä niin pienelle lapselle

Kaikki on vielä tässä ja nyt

Ja juuri tällä hetkellä

Se vasta valvoo yksin

Pimeässä illassa

Vaikka sinä muistuttaisit

Että tunteita tulee ja menee

En minä juuri silloin muistaisi

Miltä joku toisenlainen tunne

Mahtaa oikein tuntua

Sillä ei niin pieneen lapseen mahdu

Kuin yksi tunne kerrallaan

Eikä se ole vielä oppinut

Päästämään itse irti

Ennen kuin edellinen tunne

on loppunut lohdutukseen

Mutta jos sinä silloin

Vaikka vahingossa

Hetken hipaisisit

Käsivartta tai kylkeä

Silloin minun mieleni pulssi

Äkkiarvaamatta tasaantuisi

Ja se pieni lapsi

Herkeäisi heijaamasta

Omalla kielellään

Ensi kertaa kuulisi

Että sinä olet siinä

Ja siksi minäkin

Aivan täysin turvassa

Ja kosketuksesi todistuksesta

se alkaisi jälleen uskoa

Myös tunteiden vaihteluun

Huomisen hauskuuteen

Ja omiin ihaniin puuhiinsa

Tänään minä tarvitsen sinua

Tasaisen turvallista hengitystä

Lämpimäksi kohoilevaksi muuriksi

Minun ja maailman väliin

Minun tunne-elämäni lyhyt oppimäärä

Minulle voi tapahtua mitä tahansa.

Kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. 

Elämä on seikkailu. 

Odotan hetken. 

Vielä vähän aikaan. 

Tulen kärsimättömäksi. 

Mitään ei tapadu. 

Mikään ei muutu. 

Elämä on umpikuja.