Mikä tahansa minä olen

Minä olen paketoinut

menneet murheet

ja tulevat toiveet

tämän päivän tyhjyyteen

ja solminut sinetiksi

olemassaolon epävarmuuden

ja siellä ne ovat

omissa oloissaan

odottamassa aikaansa

kulkevat kaikkialla

mukana minussa

muttei minun tarvitse

niitä joka hetki

koko painollani kannatella

Silloin minunkin mielelläni

on äkkiä uutta ymmärrystä

kääntää katseensa

niin kauas

ulos itsensä ympäriltä

että voi nähdä maailman

Ja silloin sitä tunnistaa

etäisyyden itseensä riittäväksi

voidessaan käyttää toteamuksia

päättää lauseensa pisteeseen

ja olla niiden loputtua

niihin enää palaamatta

eikä silloin tarvitse

mitään sen voimakkaampia välimerkkejä

asiat vain ovat

sellasia kuin ovat

eikä minun muuttuvista tunteistani

ole niiden muuttajiksi

Ja silloin minä totean

ilmeettömämpänä kuin ikinä

täynnä tyynnyttävää toivoa

Tämä olen minä.

Ja minä olen

oikeastaan

kuin mikä tahansa maailmassa.

Sinä teet minusta totta

Tämä päivä

on minun elämäni

ja tämä hetki

olemassaoloni ainoa pitävä todiste

Minä tarvitsen sinua

kertomaan, että olen totta

Minun elämäni

on voimakkaan läsnäolon

värittämien hetkien heijastuma

Eilisen ja huomisen ääriviivat

ovat minulle hämärä usva

ja minä olen enemmän läsnä

ja kauempana poissa

kuin koskaan ennen

Minä tarvitsen sinua

kertomaan, että olen totta

Minä synnyn uudelleen

ja erikseen jokaiseen kohtaamiseen

valmistan itseni sinua varten

paina siksi mieleesi

tai yritä unohtaa nopeasti

jokainen pysähtynyt katse ja pälyilevä sana

tätä minua et ehkä enää tapaa

koskaan uudelleen

En minä silti valehtele

itsestäni kenellekään

varma en voi tietenkään olla

minä kun olen itse

niin tavattoman hyväuskoinen

Siksi

Minä

Todella

Tarvitsen

Sinua.

Tänään satoi viluista vettä ja minä ajattelin suuria ajatuksia

Tänään satoi viluista vettä

ja minä ajattelin suuria ajatuksia

siinä ne kulkivat mukana

monet mahdolliset maailmat

kastuneiden kenkien kuljettamina

armottoman arkisuuden arvioitavina

vilkuilin varovasti ympärilleni

yrittäen ymmärtää

oikeuttaa odottamatonta onnea

seistä sateessa suurien suunnitelmien suojissa

viehättyneenä vieraista vaihtoehdoista

kokien itsensä kutsutuksi

uskomattomiin ulottuvuuksiin

arasti antauduin ajatuksiini

loittonin lätäköistä

jalat jatkoivat jalkakäytävää

mutta mieli matkusti muualle

ehkä oman olemukseni ulkopuolelle

ja minä annoin sen mennä

käskin kiirehtimään

pitämään kaikin keinoin kiinni

toivosta, jonka se oli tavoittanut

peläten tämän poikkeuksellisen

muutoin painottomuuttaan pakenevan

Mutta tänä palelevana päivänä

nämä ajattomat ajatukset

olivat selittämättömän sitkeitä

eivät säikähtäneet silloinkaan

kun ne takuulla tajusivat

ettei minun mitättämistä teoistani

tarjoutuisi tänä tavanomaisen tiistaina

minkäänlaista mahdollisuutta

tämän toisen todellisuuden toteutumiseen

niiden hellä hyväksyntä ja väsymätön vilpittömyys

raadollisen realismin rajoittamattomissa

piilossa pusertavilta pakoilta

tekivät minuun valtavan vaikutuksen

Ja moneen minuuttiin

hämärän hytisyttävänä hetkenä

ei elämä mahtanut minulle mitään

Pienen pienen ystäväni suuren suuri ilo

Jos pyytäisit minua tänään kertoman tarinan. Jos vielä estelyistänikin huolimatta sitä toivoisit, anelisit sillä suoralla vilpittömyydellä, joka saa minut hämilleni. Niin kyllähän minä lopulta heltyisin, tiedäthän sinä minut.  Minut ja monimutkaisen mieleni. Onhan minulla mielessäni paljon asioita, useita tarinoita, jotka ansaitsevat tulla kuulluiksi. Minä näen paljon ja panen näkemäni visusti talteen. Olen usein hiljaa kuullakseni tarkemmin.

Tarinat ovat olemassa minusta riippumatta. Eivät ne minun sisältäni tule, mikäpä niitä sinne itsekseen synnyttäisi. Siitä kaikesta, mikä ympäröi minut, siitä tulevat tarinat. Jokin asia takertuu mielen kaukaisimpaan reunaan ja alkaa siellä kasvaa vähä vähältä omia aikojaan. Ravintonsa se saa kaikesta koetusta. En minä sitä ruoki, kuinka voisinkaan, kun tuskin edes tiedän sen olemassaolosta. Kunnes se aikanaan saavuttaa täyden mittansa. Silloin yhtäkkiä ymmärrän sen olevan tarina.

Ja juuri kun yritän pähkäillä, mitä ihmettä minä sille oikein teen, tulet sinä, joka pyydät minulta tarinaa. En tiedä, mitä odotat minun sinulle sanovan. Enkä oikeastaan aio edes kysyä, mitä haluaisit kuulla. Tänään minulla on kerrottavanani tämä  yksi ainoa tarina. Mutta tämä onkin minulle aivan erityinen kertomus. Olen vaalinut sitä pitkään sisälläni, eikä pelkkä mieli ole siihen riittänyt. Paljon työtä on tehty myös sydämessä. Se on etsinyt tilaisuuttaan tulla kerrotuksi, ehkä jo pienuuttaan ja haurauttaan hetkittäin pelännyt, ettei löydä paikkaansa. Ja se jos mikä olisi ollut sääli. Sillä harvoin on kertomuksella näin suloista sankaria.

Tämä on kertomus eräästä pienen pienestä ystävästäni. Minä tiedän, että sinäkin pitäisit hänestä ja voin melkein nähdä, kuinka leveästi sinä hymyilisit heti hänet nähdessäsi. Mitäpä muuta sinä voisitkaan. Sillä minun pienen pienessä ystävässäni asuu suuren suuri ilo. Se on niin valtava, ettei se millään mahdu piiloutumaan hänen pikkuruisen vartalonsa suojiin. Siksi kai se saa toisinaan aikaan hullunkurisiakin asioita, kuten kielen työntymään suusta ulos, naaman ilveilemään ja jalat juoksemaan villiä kikattavaa rinkiä. Mutta yhtä kaikki, ilo säteilee hänestä ulos. Kun ilo on hänessä, on hänen koko olemuksensa hymy. Ja auliisti hän jakaa tuosta hymystä osansa jokaiselle, joka löytää hänen seuraansa. En ole useata kertaa eläissäni näin huomaamattani ja tahattomasti saanut ilosta otetta. Hänen vilpitön ja omakseen ottava läsnäolonsa on löytänyt minusta uuden naurun.

Haluan kertoa hänestä sinulle siksi, että hänen pienen pieni elämänsä on opettanut minulle jotakin suurta. Vasta häneen tutustuttuani ymmärsin ilon. Tai oikeammin sen, ettei sitä pidäkään ymmärtää. Liika pohdita ajaa sen luotaan. Ilo kutsuu vain kokemaan. Juuri silloin, kun unohdat analysoida elämää ympärilläsi, jätät riittävästi tilaa vilpittömälle hämmästykselle. Ja usko minua, se jos mikä saa elämän tuntumaan merkitykselliseltä.

Useasti olen seuraillut, kuinka pieni ystäväni elää iloaan. Olen tullut melko varmaksi ainakin siitä, ettei ilolla ole aikaa.  Iloisimmillamme olemme kai silloin, kun emme mieti onko hetki siihen sopiva. Ja voi miten sellainen huoleton epäsopivuus saakaan oloni keveäksi. Nauru kuplii ulos omia aikojaan ja jatkuu hersyvänä niin kauan kuin kestää. Sen loppu on aina yllätys. Voi sitä itkua ja pienen ihmisen kyyneleitä. Mutta minun ystävänipä se ei vähästä lannistukaan. Ensi kerralla hän uskaltaa heittäytyä ilon varaan aivan yhtä luottavaisesti. Ilo tulee ja menee. Mutta niin teemme mekin. Elämä pitää meidät liikkeellä. Ja tämän juuri arvelisin johtavan siihen, että ilo osuu tiellemme toisenkin kerran, törmää eteemme päistikkaa tai seisoo odottamassa, että sen saavutamme

Olen havainnut, että ilo asuu kauneudessa. Siksi ei pitäisi unohtaa katsoa ympärilleen. Ja huolettoman huolellisesti tarkentaa katsettaan pienen pieniin yksityiskohtiin. En nimittäin usko kauneuden olevan valtavan suurta. Silloin se olisi uhkaavaa ja pelottavaa. Eikä mahtuisi minun pienen elämäni ääriviivoihin, vaan jäisi vieraaksi ja etäiseksi. Ehkä ilo pakenee kauneudestakin juuri silloin, kun sen nimissä yritetään liikoja. Luullaan, että sen saavuttamiseksi olisi tehtävä jotakin suurta ja vaivalloista. Minun pienen ystäväni kauniit pikkuruiset tavarat on lajiteltu eri kokoisiin laukkuihin. Hän ottaa niitä sieltä usein esiin ihan vain niitä ihaillakseen. Järjestelee niitä kaikella hartaudellaan. Hän tekee niistä kauniita ja niiden kauneus tekee hänet iloiseksi.

Ilo tulee siitä, kun uskoo tekemäänsä. Uskoo siihen, että on tärkeää tanssia prinsessatanssi vaaleanpunaisessa hameessa tai laulaa pitkä ja ilmeikäs laulu juuri keksimällään kielellä. Tehdä koska voi. Tehdä koska nauttii siitä. Minun pieni ystäväni uskoo puuhiensa tärkeyteen. Ei hänelle tule mieleenkään, etteivät ne huvittaisi jotakuta siinä määrin kuin häntä itseään. Ei hän kysele, olisiko nyt esityksen aika. Se vain alkaa, lumoaa hänet itsensä, ja kutsuu muutkin seuraamaan. Hän ohjaa huoneeseensa keskelle nukkeleikkiä, jossa kaikilla on niin vaikeat nimet, ettei hän osaa itsekään sanoa niitä uudelleen samalla tavoin. Hän tietää, kuka on äiti ja kuka sisko ja mikä on kenenkin vauva. Ei hänen tarvitse huolestua siitä, viihtyvätkö vieraat, järjestäähän hän heille ohjelmaa. Parasta, mitä hän tietää. Esittelee avoimesti maailmansa, ottaa ihmiset siihen mukaan sellaisinaan ja uskoo siihen, että muut tekevät hänelle samoin.

Ilo tulee siitä, kun kokee olevansa rakastettu ja uskaltaa osoittaa rakkauttaan avoimesti muille. Minun pieni ystäväni on saanut kasvaa suuren rakkauden ympäröimänä. Sen näkee hänestä. Hän tietää olevansa suloinen ja pidetty. Hän ottaa sen läheisyyden, minkä tarvitsee istumalla syliin kesken leikin ja halaamalla lujasti, kun siltä tuntuu.  Ja omalla vilpittömällä ja suoralla olemuksellaan hän onnistuu levittämään tuota tunneta ympärilleen. Kukapa ei tulisi iloiseksi herätessään pienen sormen hipaisuun ja tuntiessaan pientä lämmintä vartaloa, joka on ketterästi kiivennyt saman peiton alle. Tai liikuttuisi siitä innosta, jolla pieni ihminen avoimesti ottaa omakseen, haluaa olla kanssasi ja ikävöi. Tai siitä ylpeydestä, jolla hän esittelee sinua muille. Ei meistä kukaan kai ole siinä mielessä kolmevuotiasta kummempi, ettemme kaipaisi tällaisia hetkiä elämäämme. Mietin usein ystäväni hyvästeltyäni, miksei tällainen luonteva rakkaus voisi olla meille isommillekin itsestäänselvyys.

Ehkä ilo ei johdu siitä, mitä tapahtuu, vaan se mitä tapahtuu johtuu ilosta. Ja se, mikä ei tapahdu, onkin ilon puutetta.  Aamulla herätessään minun pienen pieni ystäväni ei ensimmäisenä ajattele asioita, joista kannattaa varmuuden vuoksi olla niin tavattoman huolissaan ja kauhuissaan.  Hän siirtyy suoraan toimintaan. Odottaa malttamattomana muiden heräämistä. Edessä on uusi päivä aivan avoinna. Eikä pikkuruinen ystäväni tiedä aina tarkasti, onko se perjantai vai tiistai. Mennäänkö kerhoon vai puistoon. Ollaanko kotona vai lähdetäänkö kylään. Silti hän on usein jo valmiiksi innoissaan.  Minun pieni suloinen ystäväni uskaltautuu uteliaisuuteen. Ja ehkä juuri siitä hän loppujen lopuksi ammentaa ilonsa.

Silloin kun ei itse jaksa

Silloin kun ei itse jaksa

tehdä niin kuin oikein on

Tulee joku, joka pakottaa

käskee, uskaltaa

on rohkea

pysyy lujana

huolimatta vastustuksesta

ohjaa kohti pelkoa

eikä käänny pois ja kavahda,

nähdessään kaiken ilman suojausta

ottaa riskin kohdata

rajun rumia tunteita

suotta syyttäviä sanoja

vihan värittämiä valheita

ja aivan lopulta

juuri sillä tavalla

uskottavimmin osoittaa

kuinka paljon rakastaa

Ei silloin voi muuta kuin henkäistä kiitos

uupuneena yhä uudelleen

tietäen, ettei se sana mihinkään riitä

muttei toinen olekaan siinä vain sen kuullakseen

Silloin kun ei itse jaksa

juuri enempää kuin hengittää

Tulee joku joka ymmärtää

tyynnyttää

on lakkaamatta lempeä

lohduttaa ilman sääliä

huolimatta epätoivosta

pitää kiinni arjessa

eikä käänny pois ja kavahda

vaikka aloitetaan aina alusta

Ja juuri silloin lupaa uskoa

molempien puolesta

näkee sitä kauneutta

mitä kohti ei itse voi katsoa

ja aivan lopulta

juuri sillä tavalla

uskottavimmin osoittaa

kuinka paljon rakastaa

Ei silloin voi muuta kuin henkäistä kiitos

uupuneena yhä uudelleen

tietäen, ettei se sana mihinkään riitä

muttei toinen olekaan siinä vain sen kuullakseen

Kuin kuvastimesta

Kultaseni,

Minä tiedän kuinka

herkeämättä haet havaintoja 

tauotta tavoittelet totuutta

siitä, kuka sinä olet

Minä tiedän kuinka

Et usein usko olevasi unelma

Etkä tiedä täyttäväsi toiveet

Et ymmärrä yltäväsi ylemmäs

Et vakuutu vahvuuksistasi

kultaseni,

älä lannistu,

tämä ei ole se,

kuka sinä olet

Minä tiedän kuinka

taistelet todistaaksesi tärkeytesi

kamppailet kelvataksesi itsellesi

et henno hellittää heikkoudelle

Et rohkene rasahtaa rikki

kultaseni,

älä ole armoton

tämä ei ole se,

kuka sinä olet.

Kuin kuvastimesta

Rakkaani

heijastan sinulle hahmoni

Sen, kuka Minä olen

Kuin kuvastimesta

Rakkaani

kerron kuiskaten kauttani

Sen, kuka sinä olet.

Luoja laittoi loistamaan lempeyttään

Kaikkivaltias kantamaan kauneuttaan

Isä ihastelemaan ihmettään

Sitä, sitä sinä olet!

Minä tiedän kuinka

niin monesti mukaudut murentuen

kaikkien kaipausten kaltaiseksi

sulaudut sävyisästi suorittamaan

ettet paljastuisi pettymykseksi

Kultaseni,

älä harhaudu,

tämä ei ole se,

kuka sinä olet

Minä tiedän kuinka

poimit paikkaasi paljoista puheista

ihmisten ilmeistä, rajatuista rooleista

silittelet sanojasi sovinnaisiksi

oudoksut ohennettua olemustasi

Kultaseni,

älä hätäänny,

tämä ei ole se,

kuka sinä olet

Kuin kuvastimesta

Rakkaani

Minä heijastan sinulle hahmoni

Sen, kuka Minä olen

Kuin kuvastimesta

Rakkaani

kerron kuiskaten kauttani

Sen, kuka sinä olet

Luoja laittoi loistamaan lempeyttään

Kaikkivaltias kantamaan kauneuttaan

Isä ihastelemaan ihmettään

Sitä, sitä sinä olet!

Kun kuolema ei ole vaihtoehto, jäljelle jää vain elämä

Ehkä minä pelkään sinua elämä

Ja parempi minun olisikin

Sillä sinä, sinä se olet joka hetki uusi ja vieras

Ja vaikka viettäisin kaiken aikani kanssasi

En ikinä oppisi tulkitsemaan vaihtuvia ilmeitäsi

Ehkä sinä voisit keskustella kanssani, elämä

Ja parempi sinun olisikin

Sillä minä, minä olen totaalisen kyllästynyt

Sinun hitaisiin toimitusaikoihisi ja lukukelvottomiin viesteihisi

Kai minulla palveluiden käyttäjänä

on jonkinlainen palautteenantomahdollisuus

Ehkä voisit pysähtyä hetkeksi, elämä

Ja parempi sinun olisikin

Sillä minä, minä olen laittanut kysymysmerkin lauseideni perään

Ja minähän ei aio liikkua minnekään

ennen kuin annat minulle muutaman muuttumattoman perustotuuden

Aloita vaikka siitä, kuka sinä oikeastaan edes olet

Ja miksi minun tulisi

Olla kanssasi missään tekemisissä

Ehkä olen kohtuuton sinua kohtaan, elämä

Ja parempi minun olisikin

Vain jatkaa sitä kuvitelmaa,

Etten ehkä sittenkään ole edes olemassa

Mutta nyt kun olen viimein kuullut ääneni

Sanon sinulle suoraan ja selkeästi, elämä

Sinulla on oltava minulle enemmän

Ja sen minä aion sinusta nyt ottaa

Sillä ehkä sinä vielä yllätät, elämä.

Ja parempi sinun olisikin

sillä minä, minä se tulen säilyttämään uteliaisuuteni

Vaikka väkisin ja itkusta irvistäen

Päättäväisesti ja määrätietoisesti ihmettelen

Yllätyn vaikka sitten siitä

Että taas saapui uusi päivä elettäväksi

Enkä vielä niiden kaikkien edellisten jälkeenkään

Tiedä, mitä sillä tehdä

Mutta tähän mennessä jokainen yritys

On päättynyt aina uuteen mahdollisuuteen

Ja ehkä sinä sittenkin kannattelet minua, elämä

Ja parempi sinun olisikin

Sillä minä, minä tulen heittäytymään varaasi

Syöksyn syvälle vieraaseen tyhjyyteen

Sellaisella vauhdilla

Etten itsekään enää tiedä onko se lento vai pudotus

Ja teenkö matkaa minä vai joku toinen

Silmät kiinni ja kädet ilmassa

Keskityn siihen, että luotan

Sinuun, joka alati muutat muotoasi

ehkä olet kuitenkin luottamukseni arvoinen

Sillä enhän ole eläessäni vielä tavoittanut pohjaa

Sillä, jos olisit sillä tavoin

Kääntänyt selkäsi ja sylistäsi pudottanut

Ei minua enää olisi tässä siitä kertomassa

Ohjeisto isoille tytöille

Nouse ylös!

Älä ole hankala!

Ei isot tytöt käyttäydy noin!

Sanotaan

ettei isoja tyttöjä

tarvitse enää ohjata tai komentaa

hehän ajattelevat itse

ja ohjaavat omaa toimintaa

Silti tilanteet

joissa heidät mainitaan

ainoastaan käskyin

korostavat heidän suuruuttaan

mutta kuulevatko he rohkaisevaa sanaa

ylpeistä katseista puhumattakaan

Tytön pitää muistaa muodostaa

kaunis ilme, joka on helppo kovettaa

hymyn ei tarvitse olla edes oma

mutta maailma tykkää tytöstä

joka on hymyilevä, kestävä ja soma

Lopeta itku!

Älä ole lapsellinen!

Ei isot tytöt reagoi noin!

Sanotaan

ettei isoja tyttöjä

saa enää pienet asiat raiteiltaan

jokaisen täytyy kerätä kuormaansa

kasvattaakseen voimiaan

Siksi tilanteet

joissa kuorma vahingossa

vuotaa yli laidoiltaan

saavat heidät musertumaan

olemaan peloissaan ja suunniltaan

Eikö joku voisi vain silittää ja lohduttaa

Mutta kyllähän isot tytöt nyt pärjäävät

ja samallapa nuo oppivat

kuinka tukahduttaa tunteitaan

Yritä enemmän!

Älä ole naurettava!

Ei isot tytöt luovuta noin!

Sanotaan

ettei isoja tyttöjä

saa mennä liikaa auttamaan

kuinka ne sitten ikinä oppivat

että pärjättävä on omillaan

Siksi tilanteet

joissa on pakotettu kaikkensa antamaan

kasvattavat heidän luonnettaan

vasta kun on verillä raajat

ja mustelmilla kauttaaltaan

voi oikeutetusti todeta

yrittäneensä parastaan

Heiveröinen on sellainen

joka uuvahtaa keskellä urakkaa

epäonnistunut jollain lailla

tuskin iso tyttö alkuuntaan

Ole vaiti!

Älä höpise!

Ei isot tytöt puhu noin!

Sanotaan

ettei isoja tyttöjä

kannata edes puhuttaa

aina ne sanovat väärin ja liikaa

tai eivät uskalla sanoa sanaakaan

He haluavat puhua asioista

joita ei ole olemassakaan

miltä mikäkin kenestäkin tuntuu

ja mitä olemassaolo edes tarkoittaa

He pitäisivät esillä asioita

jotka parempi on piilottaa

ymmärtämättömät tyttöraukat

eivät tajua omaa parastaan:

jatketaan vain niin kuin aina ennen

ja ollaan niin kuin ei oltaisikaan

Ei maailma ollut sama ennen sinua

Ehkä tänään olet alku vasta

uusi, aito ihminen

Lupaan, sinussa on ihme

etsi kunnes löydät sen

äläkä milloinkaan lakkaa uskomasta

kaikkein kauneinta on keskeneräinen

Ei maailma ollut sama ennen sinua

Ei siitä aikanasi tule kai valmista

Se, mitä sinulla on tarjota

on ainutlaatuinen, kaunis tarina

Hymyile suoraan kohti maailmaa

se ei ehkä vastaa tänään

mutta lopulta vilpittömyys valloittaa

kiellän lannistumasta

mahdollinen kätkeytyy usein mahdottomaan

Ei maailma ollut sama ennen sinua

Ei siitä aikanasi tule kai valmista

Se, mitä sinulla on tarjota

on ainutlaatuinen, kaunis tarina

Joskus elämään tulee säröjä

kun on sen aika

uskalla itkeä

haavoittuvuus on ihmisyyden ydintä

Vain silloin voi jokin sipaista sielua

sillä aitous on se, mikä tekee meistä kauniita

Ei maailma ollut sama ennen sinua

Ei siitä aikanasi tule kai valmista

Se, mitä sinulla on tarjota

on ainutlaatuinen, kaunis tarina

Ihme nimeltä isoäiti

Monena aamuna, kun herään oikein varhain, ajattelen isoäitejä. Pannukahveja, ryppyisiä käsiä suoristamassa sanomalehden kurttuja, radion aamuhartauksia, varmoin ottein nelottujen villasukkien säännöllisiä kuvioita ja pitkiä kukallisia yöpaitoja. Aivan erityisesti ajattelen kuitenkin sitä rauhaa, jolla isoäidit tuntuvat uutta päivää tervehtivän. Isoäitien lempeät silmät kysyvät äänettömästi, miksi meistä nuoremmista kaikki tuntuukaan niin raskaalta jo ennen kuin mihinkään on vielä edes ryhdytty. Aamuhetki isoäitien seurassa muovaa suhtautumista tulevaan päivään. Joskus se saa keittämään puuron kattilassa, avaamaan radion tai muistelemaan pyhäkoulussa laulettujen virsien sanoja. Isoäideistä tulee lämmin tunne. Jo pelkkä ajatus heistä vakuuttaa, että saat lähteä uuteen päivään hyväksyttynä, siunattuna ja rakastettuna.

Muistan, kun ensimmäisen kerran yritin saada sinutkin tapaamaan isoäidit, aloittamaan päivän rauhallisesti heidän rutiineillaan tai tulemaan päiväkahviaikaan yllätysvieraana, jolle aina löytyy kaapista jotakin tarjottavaa. Huomasin heti, ettet ollut vielä tutustunut isoäiteihin, kun vastasit hämmentyneenä:

” Mutta eivätkö juuri vanhat ihmiset ole tavattoman pitkäveteisiä jokapäiväisine rutiineineen. Heidän haurautensa sulkee heidät koteihinsa ja saa mielen elämään uudelleen lapsuutta.”

Tiesin, ettet puhunut arvostuksen puutteesta. Isoäitien elämä ei vain ollut koskettanut omaasi. Sanasi olivat minulle kuitenkin tärkeät. Ne saivat minut ottamaan isoäidit todella mukaan elämääni, jotta voisin kertoa sinulle, miksi pidän niin tavattomasti juuri isoäideistä.

Minä pidän siitä, että isoäidit osaavat usein pitää elämän riittävän yksinkertaisena. Heillä on taito tehdä tavallisesta elämästä kaunista ja arvokasta. Isoäidit ovat ehtineet muodostaa käsityksensä siitä, mikä elämässä on tärkeää ja pitävät sen esillä. Kiitollisuus kantaa ja tarttuu. Siinä, että saa herätä tavalliseen aamuun, suorittaa arkisia askareita omassa kodissaan, ottaa vastaan sukulaisia ja ystäviä ja pitää rakkaimmat ajatuksissaan, siinä on lopulta kaikki. Siinä on syytä hiljentyä, pysähtyä ja veisata kiitosvirsi. Isoäitien läheisyys rauhoittaa omankin mielen perusasioiden äärelle, antaa uusia näkökulmia, auttaa näkemään kauneutta ja muistuttaa, mikä lähimmäisissä onkaan niin rakastettavaa.

Minä ihailen sitä, miten isoäidit kantavat seitsemää tai jopa kahdeksaa vuosikymmentä mukanaan. Taipuu siinä vahvempikin selkä kumaraan sellaisten kantamusten alla. Kun on matkalaukuittain muistoja, kasseittain kokemuksia, repuittain riemua ja säkeittäin surua. Isoäidit ovat nähneet valtavan muutoksen heinäpelloista kaupunkilähiöihin, sähkötyksestä matkapuhelimiin ja itsenäisyydestä EU:hun. Tämä kaikki mukanaan he elävät joka päivä elämäänsä. Valtava määrä ajatuksia ja muistoja sisällään istuvat alas ja juovat kahvit, kuuntelevat nuorempien arkiset huolet. Eivät keskeytä opastaakseensa tai viisastellakseen, mutta sanovat sanansa, jos neuvoa pyydetään. Isoäidit ovat kiinnostuneita nykyihmisen arjesta ja kestävät vaieten sen, että heille kaikesta elämänkokemuksestaan huolimatta sorrutaan usein selittämään nykymaailmaa kuin ymmärtämöttämille.

Minä pidän isoäitien toimista, jotka osoittavat, että on olemassa jotakin pysyvää. Elämän rytmi on nykyisin nopea ja muutoksen olemassaolo vakio. Monille asioille ei enää ole selkeitä aikoja, eikä elämässä yhteistä rytmiä. Silti villasukan kantapää kudotaan samoin kuin sata vuotta sitten. Jumalanpalvelus on joka sunnuntai ja silloin pukeudutaan pyhämekkoon mentiin sitten paikanpäälle tai kuunneltiin kotona radiosta. Verhot ja matot vaihdetaan vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan. Päiväkahvi juodaan kahdelta keittiön pöydän ääressä. Pyhänä ja kaukaisempien vieraiden sattuessa katetaan pienet koristeelliset posliinikupit salin puolelle. Kaikkien kanssa pidetään hyvät välit ja naapureita tervehditään. Kenenkään ei anneta käyttää hyväksi, mutta toinenkin poski käännetään ennemmin kuin riitaannutaan.

Minä pidän isoäideissä siitä, miten he huomaattamme ja vähäeleisesti kannattelevat meitä muita. Isoäidit ovat usein sukujen koossapitäjiä ja keskushahmoja. Heidän arvonsa ja opetuksensa siirtyvät sukupolvelta toiselle ja heidän kauttaan kulkevat sukulaisten kuulumiset. Isoäidit ovat usein niitä, jotka puhaltavat kokonaisiin sukuihin hengen. Isoäideillä on ihmeellinen kyky saada lähellään olevat kokemaan itsensä tärkeiksi ja ainutlaatuisiksi. Isoäideillä on aikaa. Ja usein he käyttävät aikansa lastensa ja lastenlastensa ja muiden läheistensä muistamiseen. Uskon, että monikaan ei tiedä, miten valtavien esirukousten suojassa saa elämäänsä elää. Isoäitien perinto meille on niin paljon enemmän kuin aineellinen.

Tämä kaikki saa minut pitämään niin kovin juuri isoäideistä ja ottamaan heidät monessa suhteessa esikuviksi sille, mihin toivon omankin elämäni johtavan. Ja toisaalta heidän ajattelemisensa saa tänäänkin antamaan arkisille asioille arvon, kuuntelemaan virsiä ja kutomaan villasukkaa, keskittymään kiitollisuuteen. Minusta vanhat ihmiset ovat kaikkea muuta kuin pitkäveteisiä.