Monena aamuna, kun herään oikein
varhain, ajattelen isoäitejä. Pannukahveja, ryppyisiä käsiä
suoristamassa sanomalehden kurttuja, radion aamuhartauksia, varmoin
ottein nelottujen villasukkien säännöllisiä kuvioita ja pitkiä
kukallisia yöpaitoja. Aivan erityisesti ajattelen kuitenkin sitä
rauhaa, jolla isoäidit tuntuvat uutta päivää tervehtivän.
Isoäitien lempeät silmät kysyvät äänettömästi, miksi meistä
nuoremmista kaikki tuntuukaan niin raskaalta jo ennen kuin mihinkään
on vielä edes ryhdytty. Aamuhetki isoäitien seurassa muovaa
suhtautumista tulevaan päivään. Joskus se saa keittämään
puuron kattilassa, avaamaan radion tai muistelemaan pyhäkoulussa
laulettujen virsien sanoja. Isoäideistä tulee lämmin tunne. Jo
pelkkä ajatus heistä vakuuttaa, että saat lähteä uuteen päivään
hyväksyttynä, siunattuna ja rakastettuna.
Muistan, kun ensimmäisen kerran yritin
saada sinutkin tapaamaan isoäidit, aloittamaan päivän
rauhallisesti heidän rutiineillaan tai tulemaan päiväkahviaikaan
yllätysvieraana, jolle aina löytyy kaapista jotakin tarjottavaa.
Huomasin heti, ettet ollut vielä tutustunut isoäiteihin, kun
vastasit hämmentyneenä:
” Mutta eivätkö juuri vanhat
ihmiset ole tavattoman pitkäveteisiä jokapäiväisine rutiineineen.
Heidän haurautensa sulkee heidät koteihinsa ja saa mielen elämään
uudelleen lapsuutta.”
Tiesin, ettet puhunut arvostuksen
puutteesta. Isoäitien elämä ei vain ollut koskettanut omaasi.
Sanasi olivat minulle kuitenkin tärkeät. Ne saivat minut ottamaan
isoäidit todella mukaan elämääni, jotta voisin kertoa sinulle,
miksi pidän niin tavattomasti juuri isoäideistä.
Minä pidän siitä, että isoäidit
osaavat usein pitää elämän riittävän yksinkertaisena. Heillä
on taito tehdä tavallisesta elämästä kaunista ja arvokasta.
Isoäidit ovat ehtineet muodostaa käsityksensä siitä, mikä
elämässä on tärkeää ja pitävät sen esillä. Kiitollisuus
kantaa ja tarttuu. Siinä, että saa herätä tavalliseen aamuun,
suorittaa arkisia askareita omassa kodissaan, ottaa vastaan
sukulaisia ja ystäviä ja pitää rakkaimmat ajatuksissaan, siinä
on lopulta kaikki. Siinä on syytä hiljentyä, pysähtyä ja veisata
kiitosvirsi. Isoäitien läheisyys rauhoittaa omankin mielen
perusasioiden äärelle, antaa uusia näkökulmia, auttaa näkemään
kauneutta ja muistuttaa, mikä lähimmäisissä onkaan niin
rakastettavaa.
Minä ihailen sitä, miten isoäidit
kantavat seitsemää tai jopa kahdeksaa vuosikymmentä mukanaan.
Taipuu siinä vahvempikin selkä kumaraan sellaisten kantamusten
alla. Kun on matkalaukuittain muistoja, kasseittain kokemuksia,
repuittain riemua ja säkeittäin surua. Isoäidit ovat nähneet
valtavan muutoksen heinäpelloista kaupunkilähiöihin, sähkötyksestä
matkapuhelimiin ja itsenäisyydestä EU:hun. Tämä kaikki mukanaan
he elävät joka päivä elämäänsä. Valtava määrä ajatuksia ja
muistoja sisällään istuvat alas ja juovat kahvit, kuuntelevat
nuorempien arkiset huolet. Eivät keskeytä opastaakseensa tai
viisastellakseen, mutta sanovat sanansa, jos neuvoa pyydetään.
Isoäidit ovat kiinnostuneita nykyihmisen arjesta ja kestävät
vaieten sen, että heille kaikesta elämänkokemuksestaan huolimatta
sorrutaan usein selittämään nykymaailmaa kuin ymmärtämöttämille.
Minä pidän isoäitien toimista, jotka
osoittavat, että on olemassa jotakin pysyvää. Elämän rytmi on
nykyisin nopea ja muutoksen olemassaolo vakio. Monille asioille ei
enää ole selkeitä aikoja, eikä elämässä yhteistä rytmiä.
Silti villasukan kantapää kudotaan samoin kuin sata vuotta sitten.
Jumalanpalvelus on joka sunnuntai ja silloin pukeudutaan pyhämekkoon
mentiin sitten paikanpäälle tai kuunneltiin kotona radiosta. Verhot
ja matot vaihdetaan vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan. Päiväkahvi
juodaan kahdelta keittiön pöydän ääressä. Pyhänä ja
kaukaisempien vieraiden sattuessa katetaan pienet koristeelliset
posliinikupit salin puolelle. Kaikkien kanssa pidetään hyvät välit
ja naapureita tervehditään. Kenenkään ei anneta käyttää
hyväksi, mutta toinenkin poski käännetään ennemmin kuin
riitaannutaan.
Minä pidän isoäideissä siitä,
miten he huomaattamme ja vähäeleisesti kannattelevat meitä muita.
Isoäidit ovat usein sukujen koossapitäjiä ja keskushahmoja. Heidän
arvonsa ja opetuksensa siirtyvät sukupolvelta toiselle ja heidän
kauttaan kulkevat sukulaisten kuulumiset. Isoäidit ovat usein niitä,
jotka puhaltavat kokonaisiin sukuihin hengen. Isoäideillä on
ihmeellinen kyky saada lähellään olevat kokemaan itsensä
tärkeiksi ja ainutlaatuisiksi. Isoäideillä on aikaa. Ja usein he
käyttävät aikansa lastensa ja lastenlastensa ja muiden läheistensä
muistamiseen. Uskon, että monikaan ei tiedä, miten valtavien
esirukousten suojassa saa elämäänsä elää. Isoäitien perinto
meille on niin paljon enemmän kuin aineellinen.
Tämä kaikki saa minut pitämään
niin kovin juuri isoäideistä ja ottamaan heidät monessa suhteessa
esikuviksi sille, mihin toivon omankin elämäni johtavan. Ja
toisaalta heidän ajattelemisensa saa tänäänkin antamaan arkisille
asioille arvon, kuuntelemaan virsiä ja kutomaan villasukkaa,
keskittymään kiitollisuuteen. Minusta vanhat ihmiset ovat kaikkea
muuta kuin pitkäveteisiä.
