sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ikioma elämä


Tänään ilma oli raikas
Ja minä hengitin syvään,
loppuun saakka.
Ja varoittamatta,
pienen hetken,
kaikki oli selvää.

Suuri tunne
olisi tarvinnut mahtipontisia sanoja,
valikoituneita kuulijoita
Ja raikuvia suosionosoituksia.

Mutta minun elämäni
kaipasi jotakin muuta.
Eivät sanat olleet sitä mihinkään
tähänkään asti vieneet.
Ja se kun ei oikein osannut
niin järin suuria haaveilla.
Se tahtoi vain tulla eletyksi
ja ehkä saada vähän tunnustustakin.
Vaikkei se sitä vaatimattomuuttaan
oikein osannut pyytää

Ja mikäpä minä olisin
ollut siltä mitään kieltämään.
Ja voisihan siitä vähän vaikka iloitakin
kun en minä nyt millään keksinyt
oikein mitään murehdittavaa.

Ja kaipa minä sitä edelleen
voisin elellä eteenpäin,
kun en oikeastaan
kaivannut sen luota mihinkään.
Ja samalla tiesin
minulla olevan siinä
niitä joita kaivata
Ja niitä jotka kaipaavat
riittävästi yhden elämän varalle.

Suoristin selkäni
Ja kehotin kuuntelemaan kerrasta
Tätä kun ei tahtonut tulla
Ihan joka päivä myöntäneeksi
saati ääneen lausuneeksi
Taidat sittenkin olla aika hyvä
Noin niin kuin minun elämäkseni

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Tänään



Tämän päivän hetket
lyhyitä melodioita
ja minun huuleni lauloivat ne kaikki
Yksitellen  ilmoille

Sävelmät tulivat syvältä
Turvallisen tuttuna hyräilynä
Siltä ajalta, jota en enää muista
Kuvaten tunteeni tarkemmin
Kuin yksikään osaamani sana

Ja niiden laulujen sanat
Joita ei voinut muistelemalla muistaa
Pystyi vaan avata suunsa ja laulaa
Kovempaa kuin kehtaisi
Ja innokkaammin kuin oli aikonut

Ne sanat olivat täynnä sellaista iloa
Jonka ei tarvitse tarkoittaa mitään
Ja joka nauretaan kerralla pois
Sen perään sen kummemmin haikailematta



lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kunpa minulle ei kävisi kuinkaan


Minä olen varttunut varovaisuuteen
Kasvanut kulkemaan kartalla
johon kaikki vaanivat vaarat
on piirretty punaisin pistein
Olen oppinut
yhdellä yksipuolisella
silmäyksellä selvittämään
mikä missäkin minua
milloinkin mahdollisesti uhkaa

Olen uurastanut uusia merkintöjä
Punannut pelottavia paikkoja
ja uusia uhkaavia ihmisiä
Elämän edetessä enenevä epävarmuus
on piirtänyt paljon puolestani
Ja avuttomuuttani olen antanut sen ahertaa
Luullen sen minua sisässään suojaavan
Puurtavan minulle palvelusta

Mutta äkkiä kävikin niin
että omaksi parhaakseni piirretty punainen
saartoi salatun sijaintini
ja katkaisi kulkuni kokonaan

Seisahduin sijoilleni
Ja suojauduin sulkemalla silmäni
Entisestään eristäytymällä

Ettei se kaikki mahdollinen
entinen ja tuleva murhe
minua musertaisi

Levottomien luomieni raosta
katsoin kapeaa kujaa
Ja luulin, että se on elämä

Kunhan kulkisin kujalla
suurten seinien suojassa
jatkuvasti jännittyneenä
pelokkaasti pälyillen
Ei minulle ehkä kävisi kuinkaan

Eikä käynytkään
Kuinkaan

Ei tullut tuhoa
ei onnellista loppua

Jatkuvasti vain
sama suljettujen silmien
kautta katsottu maailma
jolle en uskaltanut
itseäni antaa

ja vaikka varovaisten vuosien väsyttämänä
en epäile ettenkö olisi erehtynyt
itseni, maailman ja elämän suhteen
maailman on oltava minua mahtavampi
ja elämän yllettävä ehdottomasti enempään
ja minun osani nyt on antaa kaiken mennä

ei vanhasta väärästä vieraantuminen
silti sellaisenaan
johda onnistumiseen oikeassa
vaikka lakkaisi varomasta
ettei vain kävisi kuinkaan
heittäytyisi huolettomaksi
ja antaisi itsensä olla
ei se vielä itsessään lupaa
että jotakin tapahtuisi
kaikki mitä sillä on antaa
on varovainen mahdollisuus
se on kuitenkin enemmän
kuin aiemmin mikään

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Minä määrään sinulle unelmia




Minä purin koko sydämeni
Kerralla osiksi
Revin irti hetkessä  kaiken,
mikä lähti paljain käsin
Ja sen, mikä ei irronnut
Pyynnöin kehotuksin tai käskyin
Raastoin sijoiltaan
Epätarkoituksenmukaisilla työkaluilla

Käänsin katseeni Sinulta
Jotta Sinun huutava hiljaisuutesi
Ei saisi minua epäröimään
Ettenkö olisi yksin

Ja siinä minä sitten olin
Silputun sisimpäni seassa
Ja kaikki minussa
Joka oli ollut suurta ja raskasta
Leijaili nyt ympärilläni pienen pieninä hiukkasina
Sekoittuen kaikkeen siihen
Mitä ympäröivät tuulet minua päin puhalsivat
Ja vaikka hamusin kuinka suurella haavilla
Ei mikään niistä suostunut laskeutumaan
Kannatellakseen minua kaiken halki

Käänsin katseeni Sinulta
Jotta Sinun hyväksyvä hiljaisuutesi
Ei saisi minua epäröimään
Ettenkö olisi epäonnistunut

Silloin minä aloin yrittää
Puristaa itsestäni ulos sellaista
Mitä ei ehkä edes ollut
Uskotellakseni itselleni
että voin koska tahansa
hypätä riittävän korkealle
Ottaakseni kiinni jostakin
Välittämättä siitä onko se
Elämän ydin vai merkityksetön yksityiskohta
Kunhan sen avulla voi
Sinnittelemällä selviytyä
Ja saada kaiken näyttämään siltä
Kuin olisi menossa eteenpäin

Mutta eihän ihminen ilman
Elämälle avointa sydäntä
Voi saada millekään merkitystä
Vaikka kuinka kituuttaisi
Tai sitkeästi sinnittelisi
Olisi kuitenkin
kertakaikkisen riippuvainen
elämän ylläpitäjistä
itsensä ympärillä
Joiden vaikutus ei yltäisi
Aidoimmistakaan aikomuksista huolimatta
Kuin osittaiseen onneen
Ja puolittaisiin päätöksiin

Ja silloin Sinun hiljaisuutesi
Puhui enemmän
Kuin oma jatkuva metelini
Siirtyen epätoivoisen tilanteen
Turhista määritelmistä
Suoraan sen hoitoon ja lääkintään:

Minä määrään sinulle unelmia
Ikiomia unelmia
Ja vakaata uskoa niiden toteutumiseen