Minä purin koko sydämeni
Kerralla osiksi
Revin irti hetkessä kaiken,
mikä lähti paljain käsin
Ja sen, mikä ei irronnut
Pyynnöin kehotuksin tai käskyin
Raastoin sijoiltaan
Epätarkoituksenmukaisilla
työkaluilla
Käänsin katseeni Sinulta
Jotta Sinun huutava hiljaisuutesi
Ei saisi minua epäröimään
Ettenkö olisi yksin
Ja siinä minä sitten olin
Silputun sisimpäni seassa
Ja kaikki minussa
Joka oli ollut suurta ja raskasta
Leijaili nyt ympärilläni pienen
pieninä hiukkasina
Sekoittuen kaikkeen siihen
Mitä ympäröivät tuulet minua päin
puhalsivat
Ja vaikka hamusin kuinka suurella
haavilla
Ei mikään niistä suostunut
laskeutumaan
Kannatellakseen minua kaiken
halki
Käänsin katseeni Sinulta
Jotta Sinun hyväksyvä
hiljaisuutesi
Ei saisi minua epäröimään
Ettenkö olisi epäonnistunut
Silloin minä aloin yrittää
Puristaa itsestäni ulos sellaista
Mitä ei ehkä edes ollut
Uskotellakseni itselleni
että voin koska tahansa
hypätä riittävän korkealle
Ottaakseni kiinni jostakin
Välittämättä siitä onko se
Elämän ydin vai merkityksetön
yksityiskohta
Kunhan sen avulla voi
Sinnittelemällä selviytyä
Ja saada kaiken näyttämään siltä
Kuin olisi menossa eteenpäin
Mutta eihän ihminen ilman
Elämälle avointa sydäntä
Voi saada millekään merkitystä
Vaikka kuinka kituuttaisi
Tai sitkeästi sinnittelisi
Olisi kuitenkin
kertakaikkisen riippuvainen
elämän ylläpitäjistä
itsensä ympärillä
Joiden vaikutus ei yltäisi
Aidoimmistakaan aikomuksista
huolimatta
Kuin osittaiseen onneen
Ja puolittaisiin päätöksiin
Ja silloin Sinun hiljaisuutesi
Puhui enemmän
Kuin oma jatkuva metelini
Siirtyen epätoivoisen tilanteen
Turhista määritelmistä
Suoraan sen hoitoon ja
lääkintään:
Minä määrään sinulle unelmia
Ikiomia unelmia
Ja vakaata uskoa niiden
toteutumiseen
