Ihme nimeltä isoäiti

Monena aamuna, kun herään oikein varhain, ajattelen isoäitejä. Pannukahveja, ryppyisiä käsiä suoristamassa sanomalehden kurttuja, radion aamuhartauksia, varmoin ottein nelottujen villasukkien säännöllisiä kuvioita ja pitkiä kukallisia yöpaitoja. Aivan erityisesti ajattelen kuitenkin sitä rauhaa, jolla isoäidit tuntuvat uutta päivää tervehtivän. Isoäitien lempeät silmät kysyvät äänettömästi, miksi meistä nuoremmista kaikki tuntuukaan niin raskaalta jo ennen kuin mihinkään on vielä edes ryhdytty. Aamuhetki isoäitien seurassa muovaa suhtautumista tulevaan päivään. Joskus se saa keittämään puuron kattilassa, avaamaan radion tai muistelemaan pyhäkoulussa laulettujen virsien sanoja. Isoäideistä tulee lämmin tunne. Jo pelkkä ajatus heistä vakuuttaa, että saat lähteä uuteen päivään hyväksyttynä, siunattuna ja rakastettuna.

Muistan, kun ensimmäisen kerran yritin saada sinutkin tapaamaan isoäidit, aloittamaan päivän rauhallisesti heidän rutiineillaan tai tulemaan päiväkahviaikaan yllätysvieraana, jolle aina löytyy kaapista jotakin tarjottavaa. Huomasin heti, ettet ollut vielä tutustunut isoäiteihin, kun vastasit hämmentyneenä:

” Mutta eivätkö juuri vanhat ihmiset ole tavattoman pitkäveteisiä jokapäiväisine rutiineineen. Heidän haurautensa sulkee heidät koteihinsa ja saa mielen elämään uudelleen lapsuutta.”

Tiesin, ettet puhunut arvostuksen puutteesta. Isoäitien elämä ei vain ollut koskettanut omaasi. Sanasi olivat minulle kuitenkin tärkeät. Ne saivat minut ottamaan isoäidit todella mukaan elämääni, jotta voisin kertoa sinulle, miksi pidän niin tavattomasti juuri isoäideistä.

Minä pidän siitä, että isoäidit osaavat usein pitää elämän riittävän yksinkertaisena. Heillä on taito tehdä tavallisesta elämästä kaunista ja arvokasta. Isoäidit ovat ehtineet muodostaa käsityksensä siitä, mikä elämässä on tärkeää ja pitävät sen esillä. Kiitollisuus kantaa ja tarttuu. Siinä, että saa herätä tavalliseen aamuun, suorittaa arkisia askareita omassa kodissaan, ottaa vastaan sukulaisia ja ystäviä ja pitää rakkaimmat ajatuksissaan, siinä on lopulta kaikki. Siinä on syytä hiljentyä, pysähtyä ja veisata kiitosvirsi. Isoäitien läheisyys rauhoittaa omankin mielen perusasioiden äärelle, antaa uusia näkökulmia, auttaa näkemään kauneutta ja muistuttaa, mikä lähimmäisissä onkaan niin rakastettavaa.

Minä ihailen sitä, miten isoäidit kantavat seitsemää tai jopa kahdeksaa vuosikymmentä mukanaan. Taipuu siinä vahvempikin selkä kumaraan sellaisten kantamusten alla. Kun on matkalaukuittain muistoja, kasseittain kokemuksia, repuittain riemua ja säkeittäin surua. Isoäidit ovat nähneet valtavan muutoksen heinäpelloista kaupunkilähiöihin, sähkötyksestä matkapuhelimiin ja itsenäisyydestä EU:hun. Tämä kaikki mukanaan he elävät joka päivä elämäänsä. Valtava määrä ajatuksia ja muistoja sisällään istuvat alas ja juovat kahvit, kuuntelevat nuorempien arkiset huolet. Eivät keskeytä opastaakseensa tai viisastellakseen, mutta sanovat sanansa, jos neuvoa pyydetään. Isoäidit ovat kiinnostuneita nykyihmisen arjesta ja kestävät vaieten sen, että heille kaikesta elämänkokemuksestaan huolimatta sorrutaan usein selittämään nykymaailmaa kuin ymmärtämöttämille.

Minä pidän isoäitien toimista, jotka osoittavat, että on olemassa jotakin pysyvää. Elämän rytmi on nykyisin nopea ja muutoksen olemassaolo vakio. Monille asioille ei enää ole selkeitä aikoja, eikä elämässä yhteistä rytmiä. Silti villasukan kantapää kudotaan samoin kuin sata vuotta sitten. Jumalanpalvelus on joka sunnuntai ja silloin pukeudutaan pyhämekkoon mentiin sitten paikanpäälle tai kuunneltiin kotona radiosta. Verhot ja matot vaihdetaan vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan. Päiväkahvi juodaan kahdelta keittiön pöydän ääressä. Pyhänä ja kaukaisempien vieraiden sattuessa katetaan pienet koristeelliset posliinikupit salin puolelle. Kaikkien kanssa pidetään hyvät välit ja naapureita tervehditään. Kenenkään ei anneta käyttää hyväksi, mutta toinenkin poski käännetään ennemmin kuin riitaannutaan.

Minä pidän isoäideissä siitä, miten he huomaattamme ja vähäeleisesti kannattelevat meitä muita. Isoäidit ovat usein sukujen koossapitäjiä ja keskushahmoja. Heidän arvonsa ja opetuksensa siirtyvät sukupolvelta toiselle ja heidän kauttaan kulkevat sukulaisten kuulumiset. Isoäidit ovat usein niitä, jotka puhaltavat kokonaisiin sukuihin hengen. Isoäideillä on ihmeellinen kyky saada lähellään olevat kokemaan itsensä tärkeiksi ja ainutlaatuisiksi. Isoäideillä on aikaa. Ja usein he käyttävät aikansa lastensa ja lastenlastensa ja muiden läheistensä muistamiseen. Uskon, että monikaan ei tiedä, miten valtavien esirukousten suojassa saa elämäänsä elää. Isoäitien perinto meille on niin paljon enemmän kuin aineellinen.

Tämä kaikki saa minut pitämään niin kovin juuri isoäideistä ja ottamaan heidät monessa suhteessa esikuviksi sille, mihin toivon omankin elämäni johtavan. Ja toisaalta heidän ajattelemisensa saa tänäänkin antamaan arkisille asioille arvon, kuuntelemaan virsiä ja kutomaan villasukkaa, keskittymään kiitollisuuteen. Minusta vanhat ihmiset ovat kaikkea muuta kuin pitkäveteisiä.