Entä jos kaikki onkin jo sanottu

Kotimatkalla

Kävelen paljain jaloin

kylmällä asfaltilla

Ja minulla on kasvoillani

Maailman jokainen ilme

Ja mielessäni kaiken oivallus

Mutta samalla kuitenkin ymmärrän

Että kaikki on ehkä jo sanottu

ja se surettaa minua hieman

Tänäkin iltana

Koko maailma on minua varten

Mutten minä silti

Kuulu siinä mihinkään

Enkä minä osaa sanoa sille mitään

Mitä se ei olisi

Jo sadoista suista kuullut

Minä kuulen  äänet ympärilläni

Sekavana sumuna

Ja kaikkein mieluiten

Olisin vaiti

Odottaen sinua,

Joka kuulisit

Minun oman ääneni silloinkin

kun huuleni eivät liiku

Mutta niin kauan

Kuin minun on

Kaikki sitkeästi selitettävä

yrittäessäni ymmärrystä

Minä kyllä puhun

paljon sanoja

Nimeän niillä asioita

Jotka eivät juuri silloin

merkitse minulle mitään

En kai minä muuta voi

Eipä kai meistä kukaan voi muuta

Kuin toimia parhaan ymmärryksensä mukaan

Ja koittaa kouliutua kestämään

Ettei se ymmärrys yleensä

Ehdi kasvaa vielä täyteen mittaansa

Ennen kuin on jo toimittava

Ei kai meistä kenenkään ehkä kannattaisi

Päästää ihan kaikkea

Kulkemaan sydämensä läpi

Sillä toisinaan ne reitit

Pilkkovat palasiksi

Sitä, minkä kautta matkaavat

Ja mitenpä niitä estämään

Kun on itse kirjoittanut kulkuluvat

Mutta entä jos elää arkensa

Yrittäen tähytä yläviistoon

Sen pienen ihmisen perspektiivistä

Jonka jokaiseen intoon

On kätketty

Hänen koko maailmansa paino

Ja olemassaolonsa ymmärrys

Ei kai kukaan meistä muuta silloin voi

Kuin vaistomaisesti rakastaa

Ja ei kai kukaan meistä lopulta

pysty muuta kuin rukoilla

Sinunkin pienen polkusi puolesta

Että osaisi itse oikeudenmukaisuudella

Kestäisi kärsivällisyydellä

Ja luottaisi lempeydellä

Sinun vilpittömyyttäsi vahingoittamatta

Sinun säihkettäsi sammuttamatta

Saamaan sinut tulemaan tutuiksi

Tämän maailman ja elämän kanssa

Ilman että teidän tarvitsisi

Jatkuvasti törmätä toisiinne

Vaan vähitellen verkkaisesti

Monien mutkien muovaamina

Solahtaisitte sopimaan

Oman ainutlaatuisen virtauksenne

Ei kai meistä kukaan

voi lopulta kuitenkaan katua

Että antoi sillä tavalla

sydämensä sinulle mennä

vilkutti perään tietäen

ettei samanlainen sydän ikinä

enää siltä seikkailultaan saavu

sillä sinä olet täyttänyt sen

ääriään myöten pullistelemaan

jollakin niin syvällä

etten minä ikinä sellaista

olisi osannut sinulle opettaa

Jos minä jostakin haaveilen

Jos minä jostakin haaveilen
Niin minä haaveilen arjesta
Aikaisesta kaurapuurosta
marraskuisena maanantaina
Ja perjantain jännittyneestä odotuksesta
Viikonlopusta joka ei huuda täytteekseen
Pelkkiä viikon ylijäämähuolia
Vaan antaa jatkuvalle ajatukselle
Ansaitun tauon

Lauantai-illasta,
Jona railakkaasti
Menen saunan jälkeen suoraan nukkumaan

Jos minä jostakin haaveilen
Niin minä haaveilen siitä,
että uskaltaa lopultakin
Purkaa viimeisenkin muuttolaatikon
Pohjimmaiset unohtuneet esineet

Ja voi antaa osoitteensa pyydettäessä
Varmoin ja vakain äänenpainoin
Tietäen kaukaisimmankin kirjeen
Ehtivän saapua perille
Ilman niitä ainaisia
 postin muuttopalvelun tarroja

Jos minä jostakin haaveilen
Niin minä haaveilen siitä,
Että voin jakaa kanssasi tiskivuorot
Ja katsoa kasvojasi
Kyllästymiseen saakka
Vaivautua väsyneenä
Yrittämään ymmärtää
Älyttömiä asioita
jotka saavat silmäsi syttymään

Siitä kun en osaa sanoa mitään
Mutta voin käpertyä hetkeksi
Sinuun kiinni
Ja tietää
Että lopulta
Juuri tämä arki tässä
On se mistä minä haaveilen