Eipä kai meistä kukaan voi muuta
Kuin toimia parhaan ymmärryksensä mukaan
Ja koittaa kouliutua kestämään
Ettei se ymmärrys yleensä
Ehdi kasvaa vielä täyteen mittaansa
Ennen kuin on jo toimittava
Ei kai meistä kenenkään ehkä kannattaisi
Päästää ihan kaikkea
Kulkemaan sydämensä läpi
Sillä toisinaan ne reitit
Pilkkovat palasiksi
Sitä, minkä kautta matkaavat
Ja mitenpä niitä estämään
Kun on itse kirjoittanut kulkuluvat
Mutta entä jos elää arkensa
Yrittäen tähytä yläviistoon
Sen pienen ihmisen perspektiivistä
Jonka jokaiseen intoon
On kätketty
Hänen koko maailmansa paino
Ja olemassaolonsa ymmärrys
Ei kai kukaan meistä muuta silloin voi
Kuin vaistomaisesti rakastaa
Ja ei kai kukaan meistä lopulta
pysty muuta kuin rukoilla
Sinunkin pienen polkusi puolesta
Että osaisi itse oikeudenmukaisuudella
Kestäisi kärsivällisyydellä
Ja luottaisi lempeydellä
Sinun vilpittömyyttäsi vahingoittamatta
Sinun säihkettäsi sammuttamatta
Saamaan sinut tulemaan tutuiksi
Tämän maailman ja elämän kanssa
Ilman että teidän tarvitsisi
Jatkuvasti törmätä toisiinne
Vaan vähitellen verkkaisesti
Monien mutkien muovaamina
Solahtaisitte sopimaan
Oman ainutlaatuisen virtauksenne
Ei kai meistä kukaan
voi lopulta kuitenkaan katua
Että antoi sillä tavalla
sydämensä sinulle mennä
vilkutti perään tietäen
ettei samanlainen sydän ikinä
enää siltä seikkailultaan saavu
sillä sinä olet täyttänyt sen
ääriään myöten pullistelemaan
jollakin niin syvällä
etten minä ikinä sellaista
olisi osannut sinulle opettaa
