sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Haetaan (1 kpl) aviomiehiä


Työpaikan osoite: selviää valitulle valintakirjeen yhteydessä
Työ alkaa: mahdollisimman pian
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: yli 12 kk
Haku päättyy: sopivan hakijan löydyttyä
Ilmoitus jätetty: 1.3.2015


Haetaan (1 kpl) aviomiehiä

Haetaan aviomiestä vakituiseen työsuhteen. Paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. Suhteessa noudatetaan vuoden koeaikaa, jonka läpäistyään hakija voidaan harkita otettavan vakituiseen suhteeseen. Hakijalle katsotaan eduksi tietotekniset taidot, jotka ratkaisevat KAIKKI arjen tekniset pulmat seka kiinnostus hintavertailuun kaikissa välttämättömissä kodin hankinnoissa sekä raha-asioiden hoitamisessa ylipäätään. Materialismia tai korkean elintason tavoittelua statussyistä ei kuitenkaan katsota hakijalle eduksi. Into käydä ruokakaupassa ja muilla asioilla on myös plussaa, joskin tästä voidaan työyhteisön kesken vielä neuvotella. Tärkein ominaisuus tässä(kin) asiassa on, ettei tee yksinkertaisista asioista turhan monimutkaisia, sillä sen puolen työnantaja kyllä osaa itsekin. Tulentekotaidot sekä hauskojen ja hyväntuulisten juttujen kertominen hieman huonotuulisemmallekin kuulijalle tullaan hakijalta testaamaan haastattelun yhteydessä. Mikäli liekki leimahtaa ja haastattelija saadaan nauramaan, voi hakija perustellusti luottaa omiin mahdollisuuksiinsa.

Toimenkuva ei edellytä auton omistamista, mutta sen katsotaan helpottavan toimeen kuuluvien tehtävien suorittamista, kunhan hakija sitoutuu huolehtimaan kaikista sen kanssa mahdollisesti koituvista hankaluuksista (joilla tässä yhteydessä tarkoitetaan lähinnä katsastuksia, vikojen korjaamista ja varaosien hankintaa). Tässä kohdin työnantaja voi tulla vastaan tankkaamalla itsekin silloin tällöin ja imuroimalla auton kohtuullisiksi katsominsa väliajoin. Nainen liikenteessä- aiheisten vitsien viljeleminen saattaa johtaa hakijan kulkuneuvosta karkottemiseen. Vahvimmilla onkin hakija, joka pystyy hillitsemään kielensä myös peruutus- ja mahdollisissa autonkolhimistilanteissa ja rajoittamaan ilmaisunsa pelkkiin lämminhenkisiin neuvoihin niitä pyydettäessä. Muutaman hevosen ja reen omistaminen otetaan päätöstä tehtäessä huomioon lähinnä tunnelmallisista ja maisemallisista syistä lapsuuden haaveiden pohjalta.

Kokemus kiukkuisista ja ja tunteellisista naisista ei ole välttämätön, mutta tulee olemaan hakijalle eduksi tehtävää suorittaessaan. Jo pelkät alkeet siitä, mihin kaikkeen voi oikealla äänensävyllä vastata "mutta kyllä kaikki järjestyy, ei hätää" katsotaan useissa tapauksissa riittäviksi, kunhan katsekontakti on samaan aikaan tarpeeksi rauhoittava. Taito ilmaista ja käsitellä omia tunteitaan sekä olla ajoittain valmis myös nimeämään työnantajan tunteet niiden ollessa sekaisin, on tärkeä paikkaa täytettäessä huomioonotettava taito. Parhaiten hakukriteerejä vastaava hakija ei lisäksi ole kärsimätön, vaikka työnkuvaan kuuluisi samojen tunteiden läpikäyntiä yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikenkaikkiaan hakijan tulee huomioida sitoutuminen tehtäväänsä ja ymmärtää, että se tulee vaatimaan myös ajallista panostusta, sillä työnantaja tulee erityisesti tällä tavoin kokeneeksi itsensä huomioiduksi.

Niin sisäisessä kuin ulkoisessakin olemuksessa hakijan perusedellytyksinä ovat vakaus ja turvallisuudentunteen herättäminen. Yltiöpäistä romanttisuutta ei hakijalta edellytetä, mutta hakijan  tietoisuus tämän osa-alueen olemassaolosta ja ajoittainen pyrkimys käytännön toimiin asian tiimoilta saattaa erottaa hakijan edukseen muista hakijoista. Sillä edellytyksellä, että hakija oppii tunnistamaan työnantajan mieltymykset ja ymmärtää nähdä toimintakenttänsä enemmänkin ajoittaisena ylimääräisen vaivan näkemisenä toisen eteen tai kauniina sanoina kuin lahjojen ostelemisena.

Omakotitaloympäristössä toimimisen sekä remontoinnin ja nikkaroinnin taidot katsotaan ehdottomasti eduksi. Tässä erityisansion saa pedagogisesta lahjakkuudesta, sillä työnantaja on itse kiinnostunut näiden taitojen omaksumisesta, mutta hänen kapasiteettinsa ei ole tähän toistaiseksi riittänyt. Kiinnostus ja innostus elämää ja asioita kohtaan ylipäätään on kuitenkin vielä edellistäkin tärkeämpi peruslähtökohta. Hakijalta edellytetetään myös lapsirakkautta ja kykyä toimia hyvänä isänä mahdollisille omille lapsilleen ja turvallisena aikuisena muille lähipiiriin kuuluville pienille ihmisille.

Paikkaa koskevat hakemukset voi toimittaa perille parhaaksi katsomallaan tavalla. Käsinkirjoitetuista kirjeistä saattaa tosin saada hetkittäisen kilpailuedun muihin hakijoihin nähden, joskaan ei suullinen hakemustaan varmasti jää millään tavoin huomiotta. Kaikki hakemukset käsitellään luottamuksellisesti ja valitulle ilmoitetaan valinnasta henkilökohtaisesti.

3 kommenttia:

  1. Ihan paras! Pistän jakoon, jotta tärppäisi! ;)

    VastaaPoista
  2. Tämä työhakemus jättää muutamia oleellisia kysymyksiä auki:

    1) Oletetaanko tässä muuttaminen toiselle paikkakunnalle tämän työn perässä vai voiko tämä työpaikka joustava työpaikan fyysisen paikan suhteen?

    2) Onko ilmoituksen jättäjä ainoa haettavan työntekijän pomo vai olisiko työntekijällä muita, esim. pieniä ja karvaisia pomoja?

    3) Missä määrin tähän työpaikkaan liittyisi työmatkoja?

    4) Mitä luontaisetuja työpaikka tarjoaa? Onko työpaikalla tarjolla luontaisetuna esim. työpaikkaruokailua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiinnostasi kyseisen työpaikkailmoituksen ykistyiskohtia kohtaan. Tässä muutama selvennys:

      1. Työnantaja ei edellytä valitun hakijan pysyvää muuttoa kaupunkiin, jossa työpaikan nykyisten toimitilojen voidaan katsoa sijaitsevan. Työantaja olettaa kuitenkin työntekijän järjestävän läsnäolonsa ja työpanoksensa siten, että kykenee annetun koeajan puitteissa antamaan riittävästi näyttöä työtehtävään liittyvästä osaamisestaan, jotta vakinaistamispäätös on koeajan umpeuduttua mahdollista tehdä tai työsuhde lakkauttaa toimimattomana jo hyvissä ajoin ennen koeajan umpeutumista. Ansiokkaan työpanoksen ja työyhteyhteisön keskinäisen ilmapiirin merkittävän lämpiämisen johdosta voidaan myöhemmin jopa harkita koko työpisteen siirtämistä jatkossa johonkin muualle, mikäli kyseisen työyhteisön tarpeita vastaavat toimitilat ovat sieltä löydettävissä.

      2. Hakemuksen laadinnasta vastannut työnantaja on tällä hetkellä ainut työyhteisön johtoryhmän jäsen. Hänellä ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että työyhteisön osana olisi potentiaalisen hakijan kautta myös näitä kysymyksessä mainittuja yksilöitä.

      3. Työmatkat tulevat olemaan erittäin todennäköinen osa työntekijän työsuhdetta. Matkat ovat tosin työntekijälle omakustanteisia, josta hyvityksenä hän saa yhdessä työnantajan kanssa täyden päätäntävallan niiden kohteesta sekä parasta mahdollista matkaseuraa työnantajasta itsestään. Päivärahaa ei työmatkapäiviltä makseta.

      4. Työpaikkaruokailu on luonnollinen osa työsuhdetta sillä edellytyksellä, että valitulla hakijalla itselläänkin on jonkinlaista näkemystä kattilan ja kauhan toimintamekanismeista, eikä hän sorru virheellisesti olettamaan ruuanvalmistuksen olevan itsestäänselvästi ja joka päivä pelkästään työnantajan taholta hoidettava velvollisuus.

      Palkkaus on alan työehtosopimuksen mukainen ja perustuu avioliittolaissa säädettyihin pykäliin.

      Poista