Armahda minua

Kuinka oikein se armollisuus

ulottuisi itseen saakka silloinkin

kun istuu sotkuisessa kodissa

vanhoissa verkkareissa ja hiukset takussa

syömässä pahvinmakuisia sämpylöitä

ja uskoo vakaasti

tämän kaiken todistavan

ettei minusta sittenkään

ole kenenkään vaimoksi

saati sitten omaa tai vierasta lasta ruokkimaan

ja juuri silloin se armollisuus

laittaisi paksummin juustoa sämpylän päälle

tarttuisi leukaan ja nostaisi katseen

villakoirista kirjahyllyyn

jonka järjestys on oikeastaan

melkein niin kuin pitää

istuttaisi ihmisen itsensä aloilleen

sipaisisi sävyisästi poskea ja kuiskaisi:

huomenna uudestaan

Kuinka oikein se armollisuus

ulottuisi itseen saakka silloinkin

kun istuu myöhään illalla

aivan hiljaa eteisen lattialla

juostuaan koko päivän

ennättämättä minnekään

ja kun kiireiset kädet vielä kaatoivat

kahvimukin kesken kokouksen

ja huolia täysi pää

jätti aamulla avaimet kotiin

silloin vasta

oma mieli alkaakin irvailla

kaikilla niillä asioilla

joita hoitamaan ei itsestä ollut

ja juuri silloin se armollisuus

antaisi eteisen lämpimän lattian

rentouttaa riittämättömyyden lukitsemat lihakset

ja auttaisi havaitsemaan kuinka hyvältä

tämän kaiken jälkeen

tuntuukaan olla kotona

rohkaisevasti rutistaen se muistuttaisi,

ettei asioita saa päästää kasvamaan

ihmistä itseään suuremmiksi

ja että aina on mahdollisuus yrittää

huomenna uudestaan

Kuinka oikein se armollisuus

ulottuisi itseen saakka silloinkin

kun yrittää illalla turhaan nukahtaa

ja mielen sisällä kaikuu katkeamattomana ketjuna

kaikki ne sanat, joita ei tänään onnistunut

muille puhuessaan valitsemaan oikein

oli itse niin ajattelussaan etusijalla

ettei sen takaa nähnyt toisen tunnetta tarpeeksi tarkasti

vaan käsitteli omaa kiukkuista kuormaansa

hyökkäämällä toisen heikkouksiin

ja vaikka olisi puolin ja toisin puhuttu

anteeksi pyydetty ja annettu

ei oman syyllisyyden suu

silti millään suostu sulkeutumaan

ja juuri silloin se armollisuus

puhuisi totuutta siitä

että anteeksianto on paljon

syyllisyyttä voimakkaampi

eivätkä kai meidän rakkaamme toivoisi

meidän enää elävän jossittelussa

asioista, jotka he jo antoivat meille anteeksi

armollisuus pyytäisi opettelemaan

antamaan osan armosta

itse itselleen

taas huomenna uudestaan