Mieleltäni minä olen mustaa kultaa
Häikäisevin ilo ja sakein synkkyys
Vilpittömin valo ja pelottavin pimeys
Ovat minulle
Aivan yhtä tosia
Ja minä se vain annan itsessäni paikan
Niiden ottaa alati toisistaan mittaa
Mieleltäni minä olen mustaa kultaa
Eikä toinen puoli onnistu
Toistaan mihinkään karkottamaan
Ilo ottaa tilansa äkkiä ja kerralla
Syttyy näkemästään
Ja jää mielellään itsekin
Muiden katseltavaksi
Synkkyys toimii salaisemmin
Se antaa ilon uuvuttaa itsensä
Pakahtua pyörryttävään
Onneen kaikesta olevaisesta
Ja juuri silloin kun ilo
Vetää syvään henkeä
Ja kokoaa itseään uuteen taisteluun
Synkkyys syöksyy mielen uumenista
Lipuu paikalle hitaalla äänettömyydellä
Sillä Ilon tavoin ei sillä ole tarvetta
Millään tavoin esittää mitään
Vaan pikemminkin osoittaa
Kuinka kamalan kurjaa kaikki on
Kahlita katse ja musertaa mieli
Mieleltäni minä olen mustaa kultaa
Olen ollut kai alusta asti
ja uskon olevani loppuun saakka
Ja ehkä se on minulle ainoa tapa
Tietää olevani elossa
tuntea olevani totta
Mutta en minä silti
Ole lakannut yrittämästä
Ottaa otetta näistä kahdesta
Pyytää niitä jollakin tavoin
Toinen toistaan hyvittelemään
Kunhan pitävät kuitenkin huolen
Etteivät sekoitu keskenään
Loputtomaksi harmaudeksi
joka ei rajatun säyseillä sävyillään
kykene minun mieltäni muodostamaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti